Perinteiden innoittama parturi
Meistä
/ 01
Meistä
Perinteiden innoittama parturi
Alan on parturiliike Fiksuparturin perustaja. Hän kasvoi alueella, jolla parturointi oli iso osa kulttuuria. Alunperin Kurdistanista Lähi-Idästä kotoisin oleva mies aloitti oman parturiuransa 14-vuotiaana synnyinmaassaan. Hän on oppinut alalle työn kautta tekemällä.
Hänellä on ollut ensimmäinen oma parturiliike Helsingissä Mäkelänkadulla, nimellä Vallilan parturi jo vuonna 2014. Siellä hän työskenteli ensin yksin 2,5 vuotta ja opetti parturitaidot veljelleen. Sen jälkeen hän siirsi liikkeen avuksi tulleelle veljelleen ja veli jatkoi liikkeen pyörittämistä.
Lopetettuaan yrittäjänä Helsingissä, hän palasi joksikin aikaa takaisin ulkomaille. Hän on työskennellyt eri parturiliikkeissä Iso-Britanniassa, mutta mieli muuttui ja hän halusi palata takaisin Suomeen.
Palattuaan takaisin Suomeen vuonna 2018 Alan perusti ProLook parturin Porvooseen ja toimi siellä yrittäjänä vuoteen 2021 saakka, kunnes myi sen kaverilleen Saadi Shimalille, joka toimii siellä nyt yrittäjänä.
Joensuuhun Alan on ihastunut jo vuonna 2013 kun hän asui ja opiskeli täällä Lyseon lukiossa IB linjalla, silloin hän tapasi paljon mukavia ihmisiä Joensuussa ja tykkäsi kaupungista, joten ihastus Joensuuhun oli jäänyt sydämeen. Sen vuoksi hän palasi lopulta takaisin tänne.
Alan etsi aluksi tyhjää liiketilaa parturilleen, mutta löysi sattumalta tämän valmiin parturiliiketilan kun edellinen omistaja halusi myydä sen, joten hän päätti ostaa sen itselleen.
Tervetuloa täyden palvelun parturiliikkeeseen Siltakadulle!